sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Loppuhuipennus



Kurssin aikana olen saanut tutustua pintapuolisesti johtamisen teorioihin, johtamisen perustehtäviin ja liiketoiminnan perusfunktioihin. Jos ajattelen koko kurssia taaksepäin, niin luennot ovat olleet mielenkiintoisia ja olen tullut niihin mielelläni. Kurssilla on tullut paljon uutta termistöä ja sanastoa, joita en vielä ole kaikkia sisäistänyt täysin. Kuitenkin uutta sanastoa on sopivasti rakennettu vanhan tiedon päälle ja termit ovat olleet luennoitsijan sujuvassa käytössä, jolloin ne on ollut helppo ymmärtää myös asiayhteydestä. Sensemakingia on siis tapahtunut koko kurssin ajan.
Olen ollut innoissani kurssilla siitä, että monet ilmiöt joiden olemassaolon olen havainnut, on saanut teoreettisen viitekehyksen tai nimen. Esimerkiksi luennolla valta, päätöksenteko ja organisaatiorakenne kävimme läpi kontingenssiteoriaa. Eli ei ole yhtä organisaatiotyyppiä, mikä sopisi kaikissa olosuhteissa vaan organisaatiorakenne riippuu kontingenssitekijöistä (ympäristö, teknologia, koko). Olen siis todennut edellä olevan asian olemassaolon, mutta nyt ilmiö sai nimen. Muutenkin luennoilla, kun liittää uutta tietoa aikaisempiin tietoihin tai keksii muistisääntöjä, niin asiat jäävät paremmin mieleen. Luennoilla olen erityisesti peilannut johtajuutta erityisesti henkilöstöjohtajuuteen, sillä teen opetushallinnon sivuainekokonaisuutta ja ajattelen mahdollista rehtorin tehtävää.
Kurssin alussa tavoitteenani oli saada käsitys johtamisen perusteista kurssin nimen mukaisesti. Pekan kanssa olen samoilla linjoilla siinä, että johtajuutta voi tarkastella monista eri näkökulmista. Johtamiseen liittyvät asiat jopa yllättivät minut laajuudellaan. Myös ihmisläheisyys ja ihmisen sisäinen toiminnan liittyminen johtamiseen yllättivät. Mieleen jäi esimerkiksi ihmissuhdekoulukunnan synnystä se, että kun johtaja osoittaa kiinnostusta alaisen olosuhteisiin, niin työteho parani. Loppujen lopuksi ihminen haluaa tulla hyväksytyksi ja kokea oman tehtävänsä tärkeäksi. Jos näin on, työmotivaatio on korkeampi.
Kurssillani oppimani ovat muuttaneet käytöstäni siten, että sanomalehtiä selaillessa kiinnitän huomiota myös yrityksiä ja johtajia koskeviin uutisiin. Olen peilannut myös johtajatyyppejä aikaisemmissa työpaikoissa oleviin johtajiin. Kurssi on myös herättänyt ajatuksia siitä, millainen johtaja haluaisin itse olla. Kurssilla olisi voinut enempi käsitellä johtamiseen liittyviä ongelmatilanteita esimerkiksi tapausesimerkkien kautta käsitellä yksilön ja rakenteiden ongelmia kuten alisuoriutumista, väärinkäyttöä, ilmapiiri- tai työyhteisöongelmia.  
Irtonaisena ajatuksena mieleeni tulee opetushallinto ja johtamisen kurssilta hetki, jolloin käsittelimme rehtorin kompetensseja. Rehtorin kompetenssit voitaisiin liittää myös esimerkiksi yritysjohtajiin ja muihin johtajatyyppeihin. Rehtorin kompetensseja ovat vallankäyttäjä, itsensä kehittäjä, strateginen johtaja, ihmisten johtaja, hallintojohtaja ja verkostoituja. Kukin voi miettiä, mitkä osa-alueet ovat vahvoja ja mitkä taas heikkoja itsellä.
Kurssilta jäi mieleen monia mielenkiintoisia ajatuksia, lisätietoa haluaisin johtajan luottamuksesta ja yksilön ja ryhmien välisen johtamisen eroista. Ehkä kaivankin näistä vähän lisätietoa, kunhan muut kouluhommat hiukan helpottavat.

Jälkipelit

Tavoitteeni kurssille oli, että laajennan omaa tietoani johtamisen osa-alueista. Tavoite oli suhteellisen väljästi määritelty ja koen saavuttaneeni tavoitteen. Samalla kuitenkin olen huomannut sen, kuinka paljon asiaa johtaminen pitää sisällään. Luennoillakin on tullut moneen kertaan esille se, että käymme läpi vain pienen pintaraapaisun johtamiseen ja sen teorioihin, joten opittavaa riittää myös tulevaisuudessa. Minulle tuli luentojen jälkeen tunne, että tiedän johtamisesta vielä hyvin vähän ja olisikin mielenkiintoista oppia lisää. Minua kuitenkin kiinnostaa yritysoikeus- ja talous enemmän joten johtamisen kurssit jäävät vähemmälle. Luennoilla esiteltiin muutamia mielenkiintoisia johtamiseen liittyviä kirjoja joita ajattelin lukea joululomalla.

Viimeisen luennon kävi pitämässä professori Taina Savolainen aiheena luottamusjohtajuus. Luennolla tuli esille johtajuuden uusi painopiste eli luottamuksen rakentaminen. Otan vaihteeksi esimerkin armeijasta, koska se on vielä niin tuoreena mielessä. Hyvä johtaja sai rakennettua luottamuksen siten, että oli itsevarma, huolehti alaisistaan ja kohteli heitä tasapuolisesti. Luottamus saattoi myös kadota hyvin nopeasti, jos johtaja käyttäytyi alaisten mielestä huonosti. Itse pidin armeijassa tärkeänä sitä, että alaisten ja esimiehen välillä on aitoa vuoropuhelua jossa väärinkäsityksiä voidaan korjata. Esimiehen tulee pystyä perustelemaan, miksi asia tehdään tietyllä tavalla. Tämä on erityisen tärkeää myös työelämässä, kuten luennollakin tuli esille. Työyhteisössä avoimuus korostuu erityisesti ristiriitaisissa tilanteissa, joissa on monia eri mielipiteitä työntekijöiden kesken tai esimiesten ja työntekijöiden välillä.


Kurssista jäi erityisesti mieleen se, että monia asioita voidaan tarkastella erilaisista näkökulmista. Esimerkiksi työntekijän tulee kiinnittää myös omiin alaistaitoihinsa huomiota eikä pelkästään keskittyä arvostelemaan omaa esimiestä. Luennoilla kerrottiin joitakin case-esimerkkejä elävästä elämästä. Niitä olisi saanut olla mielestäni enemmänkin, koska ne vievät käsitellyt teoriat käytännön tasolle. 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tunneäly




Koen luontevaksi jatkaa Venlan psykologisen näkökulman ja persoonallisuuden pohtimisen jälkeen hieman tunneälystä.
Salovey ja Mayer kehittivät käsitteen tunneäly (emotional intelligence) kuvaamaan tunteiden ja kognition vuorovaikutusta, erotukseksi persoonallisuutta kuvaavista ominaisuuksista.
Tunneälyhän koostuu kognitiivisista kyvyistä, kuten tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen, tunteiden käytöstä ajattelun apuna sekä omien ja muiden ihmisten tunteiden säätelystä. Tunneälyyn liitetään myös optimismi eli myönteiset odotukset tulevaisuudesta ja emotionaalisuus eli taipumus kokea toisen ihmisen tunteita.(Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2009, 186.)
Tunneälyä pidetään johtajalle hyvänä piirteenä, sillä se tekee johtajasta inhimillisen ihmisen. Luennoilla tunneäly on mainittu useaan kertaan ja peilaan nyt tunneäly käsitettä muutamiin luentoihin.
Valmentavassa johtamisotteessa on tärkeää toisen oppimisen tukeminen reflektion avulla, ratkaisukeskeisyys ja tulevaisuuteen tähtäävä toiminta. Valmentavaa johtajuuteen liittyy tunneäly vahvasti, sillä siinä johtaja on niin sanotusti ”henkisesti” lähellä alaistaan. Johtaja kannustaa eteenpäin ja rohkaisee alaistaan, sekä tukee alaistaan. Valmentavassa johtamisessa tunneäly näkyy kuuntelemisen taitona ja ihmistuntemuksena. Keskustelut johtajan ja alaisen välillä ovat parhaimmillaan rikastuttavia ja kehitystä ruokkivaa. On hyvä, jos johtaja tuntee alaisiaan, niin valmentavan johtamisen keskusteluja on helpompi käydä molempien osapuolien kannalta. Tunneäly näkyy myös vuorovaikutuksessa ja yhteistyötaidoissa. Vuorovaikutus johtajan ja alaisen välillä on mutkattomampaa jos molemmat osapuolet osaavat ”tulla vastaan” ajatuksissaan, tähän vaaditaan emotionaalisuutta. Ajattelen tunneälyn liittyvän myös voimaannuttamisen (empowerment) käsitteeseen, sillä siinä esimies vahvistaa alaisissa pystyvyyden ja toimintavapauden tunnetta.
Tunneäly on abstrakti käsite, ja se ”kulkee mukana” ja tulee ikään kuin luonnostaan käytöksessä. Tutkimusten mukaan vanhemmat ihmiset saavat tunneäly mittauksissa korkeampia pistemääriä ja täten on voitu todeta tunneälyn lisääntyvän iän ja elämänkokemuksien myötä. Toisaalta koulutuksella tunneälyä ei voi lisätä koulutuksen avulla (Nurmi ym. 2009, 186.)
Esimies, valmennus ja motivointi luennolla puhuttiin hiukan johtamisen piirreteorioista. Piirreteorian mukaan johtajuus on synnynnäistä ja hyvä johtaja voidaan tunnistaa johtajan luonteenpiirteiden ja persoonallisuuden perusteella. Piirreteorian mukaan johtajan piirteitä ovat muun muassa henkinen tasapaino, älykkyys ja sosiaalisuus. Nämä voidaan liittää myös tunneälyyn. Eikö tunneälyyn vaadita juuri henkistä tasapainoa ja hyvälaatuista sosiaalisuutta? Jo johtamisen alkuhistoriasta lähtien on siis tunneäly ollut jossain muodossa olemassa, mutta virallinen termi on tuotu kehiin vasta 1990 –luvulla. Yksilöiden ja ryhmien johtamisen –luennolla sivutimme persoonallisuusteorioita. Bandiran sosio-kongnitiivisen teorian mukaan ympäristö vaikuttaa käytökseen ja toisinpäin. Pystyvyyden tunne kehittyy kun saa tukea ja kannustusta toimintaan. Vuorovaikutuksellinen ja sopiva tuki johtajalta alaiselle vaatii tunneälyä. Pyrkimys on, ettei johtajan toiminta ole liian holhouksellista tai valvovaa. Alaisen pystyvyys kehittyy kun hän saa sopivasti vastuuta ja luottamusta tehtävien hoitamiseen.




Nurmi, J-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. & Ruoppila, I. 2009. Ihmisen psykologinen kehitys. WSOYpro.



tiistai 3. joulukuuta 2013

Psykologinen kosketus

Tässä kirjoituksessa pohdin yksilöiden ja ryhmien johtamiseen liittyviä asioita, joita luennolla ja myöhemminkin olen pyöritellyt päässäni.

Oli kiinnostavaa huomata, kuinka vahvasti psykologia liittyy johtamiseen. Toki tämä on luonnollista, onhan johtajuus usein jatkuvaa vuorovaikutusta ihmisten välillä. Usein johtajan hyviin ominaisuuksiin liitetäänkin sosiaalisuus. Itse puhuisin mieluummin ihmissuhdetaidoista, se kuvaa asiaa paremmin. Sosiaalisuudesta tulee enemmän mieleen puhelias ja jatkuvasti ihmisten seurassa viihtyvä olio, kun taas ihmissuhdetaitoihin voi heti assosioida muitakin kykyjä. Miten tunnistaa omia ja toisen tunteita, miten osaa niitä hallita, osaako antaa tilaa myös muille, kuinka toimii ryhmässä ja miten huomioi ryhmän vetäytyvät jäsenet, osaako rakentaa luottamusta ja olla myös sen arvoinen. Ja paljon muuta. Nämä ihmissuhdetaidot ovat myös Katzin (1974) mukaan olennainen osa johtamistaitoja teknisten ja käsitteellisten taitojen rinnalla.

Persoonallisuus - johtaminen? Miten johtajan persoonallisuus vaikuttaa johtamiseen ja toisaalta miten johtaa erilaisia persoonallisuuksia? Jälkimmäinen on mielestäni haastava ulottuvuus. Miten johtaa ryhmää, jonka jäsenet ovat persoonallisuuksiltaan hyvinkin erilaisia ja näin ollen heidän kanssaan tulisi toimia eri tavoin. Tässä johtajalta vaaditaan erityistä herkkyyttä ja tunneälyä, jotta konsensus säilyy. Se ei kuitenkaan mielestäni ole ainoastaan johtajan vastuulla, vaan koko ryhmä eli alaisetkin ovat vastuussa toimivuudesta. Luennolla tuli esiin, että persoonallisuus on pysyviä ja vakaita käyttäytymistapoja ja sisäisiä mielentiloja, jotka auttavat selittämään henkilön käyttäytymistaipumuksia. Vakaita ja pysyviä, näin on toisaalta. Ihmisen persoonallisuus kehittyy synnynnäisen temperamentin ja ympäristön vuorovaikutuksen tuloksena. Persoonallisuuden piirteet ovat siis biologiaan pohjautuvia ja näin ollen pysyviä. Toisaalta kuitenkin piirteet muuttuvat ja mukautuvat tilanteiden ja olosuhteiden mukaan elämän aikana. Ajattelisin jopa piirreteorian "viiden suuren", jotka ovat johtamistutkimuksessakin käytössä, olevan jollain asteella muuttuvia ja kehittyviä joiltakin osin. Johtajuudessa avoimuus, tunnollisuus ja sovinnollisuus ovat olosuhteiden pakosta kehittyviä piirteitä. Toki vain tiettyyn rajaan asti. Täysin sulkeutuneesta johtajasta ei koskaan tule täysin avointa.



Henkilöstö koostuu erilaisista persoonallisuuksista, jotka reagoivat eri tavoin ja kiinnittävät huomion eri asioihin. Hyvin toteutuessaan tämä voi johtaa uusiin innovaatioihin ja saadaan aikaan erilaisia ideoita!


maanantai 2. joulukuuta 2013

Työlle tekijää vai tekijälle työtä?

Henkilöstöresurssien johtamisesta todetaan valtiovarainministeriön nettisivuilla seuraavaa:

"Henkilöstövoimavarojen johtamisella tarkoitetaan sitä, että henkilöstöjohtaminen on keskeinen osa toimintayksiköiden kokonaisjohtamista ja toimintastrategiaa. Siihen sisältyvät toiminnan tavoitteista lähtevät linjaukset ja tekemiset koskien henkilöstösuunnittelua, henkilöstön rekrytointia, suorituksen ja sen tuloksellisuuden johtamista, osaamista ja sitä tukevaa koulutusta ja henkilökiertoa, motivointia, työhyvinvointia, palkitsemista, uudistumista ja muuta henkilöstöjohtamista."

Edellä mainittu kuuluu otsikon "valtio työnantajana" alle, mutta mielestäni se sopii mainiosti kaikkeen henkilöstäresurssien johtamiseen ja jokaiseen yritykseen. Kuitenkin se, miten kuvauksessa mainitut linjaukset (henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi, suoritukset ja tuloksellisuus, osaaminen ja koulutus, henkilökierto, motivointi, työhyvinvointi, palkitseminen ja uudistuminen) toteutuvat tai toteutetaan eri organisaatioissa, vaihtelee hyvinkin runsaasti. Siihen, millaista henkilöstöresurssipolitiikkaa organisaatiossa noudatetaan vaikuttaa monet seikat eikä se ole lainkaan yksinkertaista. Karkeasti se voidaan jakaa luennollakin esiin tulleeseen kovaan ja pehmeään politiikkaan siitä näkökulmasta, miten henkilöstöä tarkastellaan. Ajattelisin, että molemmissa koulukunnissa tavoitteena ovat tehokkuus ja suorituskyky, mutta ero on siinä, millä tavoin edellä mainittujen päämäärien toteutukseen organisaatioissa pyritään. Henkilöstön rekrytoinnissa koulukuntien ero näkyy esimerkiksi siinä, etsitäänkö työlle tekijää vai tekijälle työtä. Etsitäänkö valmiiksi suunniteltuun ja tarkasti rajattuun tehtävään sopivaa ja parasta tekijää, vai räätälöidäänkö tehtävä tekijälle sopivaksi. Olen törmännyt molempiin. Kokemukseni mukaan myös työntekijän persoona vaikuttaa siihen, millaisia työtehtäviä hänelle annetaan. Kaupassa työskennellessäni meille annettiin erilaisia työtehtäviä riippuen siitä, millaisia olimme. Toisaalta kuitenkin firmalla oli alunperin tarkoitus hankkia vain oma-aloitteisia ja motivoituneita tekijöitä. Tämän epäonnistuttua käytettiin periaatteessa pehmeää henkilöstöresurssipolitiikkaa räätälöitäessä tehtävät tekijänsä mukaan. Kuten tästä voi huomata, ei voi täsmällisesti sanoa, millaista henkilöstöresurssipolitiikkaa mikäkin organisaatio noudattaa.

Motivoinnista. Daniel Pinkin mukaan meitä motivoi sisäisesti työn itsenäisyys, osaaminen ja edistyminen sekä tarkoitus ja päämäärä. Yhdyn näihin täysin. Tai ainakin osittain. Itsenäisyyteen kuuluu se, että saa itse päättää mihin aikaan, kenen kanssa ja millä tavalla työtä tekee, sekä ylipäänsä mitä tehtäviä tekee. Suurta osaa ihmisistä tämä varmasti motivoi, mutta ei kaikkia. Jollekin liika itsenäisyys ja valintojen itsenäinen tekeminen saattaa tuottaa ahdistusta ja pelkoa siitä, tekeekö oikeita ratkaisuja ja osaako esimerkiksi aikatauluttaa työnsä. Tällöin itsenäisyys ei toimikkaan tavoitteensa mukaisesti motivaattorina.